Minun äitini ja isäni ovat aina olleet puutarhaihmisiä. Minä en. Mä olin vähänniiku EVVK – teinejä siteeratakseni 😀 Oman pihan myötä olen opetellut kantapäänkin kautta ja aika monen tunnin raavaalla työllä saanut jotain alkua aikaan. Aika paljon olen jooutunut tehdä uusiksikin monesta eri syystä. Esimerkiksi keittiöpuutarhani perustin väärään paikkaan. Siitä myöhemmin oma postauksensa. Näm kuva ovat kaikki viime kesänä pihastamme otettuja.
Kun pian kolme vuotta sitten teimme isoimmat maatyöt ja tasoitimme salaojarempan jäljiltä loputkin muhkurat ja istutimme uuden nurmen, pääsin jo tekemään jotain uutta ja pysyvää – tosin iso muokkaus tähänkin tulossa.
Maasta löytyi paljon isohkoja kiviä. Liian isoja ihmisen liikuteltavaksi kovin helpolla. Olivat tehneet kasan ja miehet kysyivät minulta, tilataanko poiskuljetus vai mitä tehdään. Juuri sillä sekunnilla menivät pihasuunnitelmat uusiksi. Tuohon metsänlaitaan päätin alkaa tehdä kiviaitaa kukkapenkin taustaksi. Marssin siinä pitkin pihaa ja osoittelin kiville paikkoja ja kaivuri nosti. Itseasiassa se osoittautuikin hyväksi idekaksi. Kivet ovat kauniita ja niistä sai hienon tasutan kukille. Kuokin siihen eteen kukkapenkkiä ajatuksissani upeat englantilaiset cttage garden -puutarhat. Noh, aika kaukana siitä vielä ollaan. Tajusin viime vuonna, että vika on siinä, että kukkapenkki on aivan liian kapea ja liian vähän kutakin kukkaa. Kukat sinänsä oikeita. Levensin viime kesänä kukkapenkkiä puolisen metriä todetakseni, että tänä kesänä levitän sitä varmaan metrin verran ainakin vielä lisää. Helpollahan sitä pääsisi, jos olisi ottanut suunnittelijan, mutta tässä tulee pohojalaanen jäärä: opettelen itte ja saan sitten oman kätteni tuotoksia ihailla jatkossakin.
Nuo kuvissa näkyvät tuijat siirsin toiselta puolelta pihaa, johon edellinen asukas oli tehnyt pengerryksen. Tämä pengerrys ja kivetykset puretaan nyt ja siihen tulee laajennus. Kukat olen jo pääosin siirtänyt ja jakanut pois. Yllättävän kova homma oli isohkot tuijat kaivaa maasta irti! Hienosti ovat lähteneet uuteen paikkaansa juurtumaan. Lisäsin pari vielä pienempää tuijaa tuonne kivien taakse viime kesänä ja tänä vuonna aion laittaa pari lisää. Jotta näkymä olisi kivempi metsään päin, olen siistinyt siitä risukkoa joka vusi. Siinä on sellainen kiva pieni kukkula. En ehkä aio tätä joka vuosi tehdä, sillä aion lisätä tuijia. Ylimmän kuvan taustalla näkyvät ne puskat. Jotain angervoa ovat, jota täässä pihassa on ollut ja edelleenkin vähän joka nurkassa ja leviää kuin tauti! En pidä siitä. Tienvarsipuska eikä kuulu meidän pihaamme.
Tuossa vasemmalla näkyy ihana vanhahko vaahtera. Pidän sen alla olevasta kohdasta ja vasemmalla alhaalla olevista isoista vanhoista kuunliljoista. Alla näkyy hyvin kivimuurin alkukohta.
Alkuperäinen emäntä on 1950 -luvulta alkaen rakentanut tämän talon pihaa. Olen kuullut vanhoilta naapureilta tarinoita upeista ruusutarhoista, isoista omenapuista ja kunnon hyötypuutarhasta. Pihaa on kuulemma käyty katsomassa kauempaakin. Meitä ennen tässä välissä (olemme kolmannet asukkaat) asui vanhempi pariskunta, joka repi kaiken pois! Minä pelastelin metsästä joitain kasveja (oli viskottu aidan yli ja alkanut siellä kasvamaan) tai toisena kesänä nousi vielä jotain satunnaisia. Täällä kasvaa ihanaa vanhaa mansikkakantaa. Sitä olen levittänyt aluksi kukkapenkkiin ihan sillä, että saan pidettyä pihan myllimiseltä turvassa. Hyvä, että tein.
Heti kun tänään vähän paistoi aurinko, alkoi tehdä mieli päästä pihahommiin ja alkoi tuntua hitunen kevättä rinnassa. Viime kesänä heinäkuulla iskin hanskat tiskiin. Yksi päivä alkoi uuden keittiöpuutarhan kohdan pohjien laitto vastustamaan niin, että kottikärrytkin tönöttivät siitä vieressä hyvän tovin. En tehnyt pihalle sen koommin mitään uutta ja edistystä. Ensin podin huoonoa omaatuntoa tästä, mutta sitten päätin, että en pode ja ehdin kyllä. 🙂
Rauhalan Tilan Elämää 