24. Toukokuun alun terveisiä

20160503_170748
Talo ilmassa

Vietettiin parit synttärit ja kiirettä piti töissä. Blogi sai odottaa tämän härdellin ajan. Isäntä on tehnyt töitä sekä palkkatyössään että pihalla, minä rakensin juhlat ja siivosin pihaa. Keskimmäinen Neiti on nyt 6 v. ❤

Oli kiva seurata anturan tekoa Nyt näkyy tulevan talon muoto. Piti kiertää katsomassa, että tässä on vessa, tässä suunnillen meidän sänkymme… Lapsista oli hauskaa leikkipissailla oletettuhin vessojen kohtiin 🙂

 

20160503_170646  20160505_110819 20160505_110917

Advertisement

20.Maatyöt vauhdissa

Ollaan vedetty hommia ihan hulluna taas. Etenkin isäntä. Heillä on töissä hektinen kausi ja illat hän on hoitanut jotain laajennusprojektiin liittyvää ja nyt viime päivät ollut lapiomiehenä maatöissä. Minä pääasiassa lasten kanssa tai viime viikonloppuna appivanhemmat olivat taas korvaamattomana apuna. Minä tyhjäsin autotallia hullun lailla ja organisoin pihavarastoa niin, että sinne saatiin kaikki mahtumaan. Sanonkin, että olen hyvä pelaamaan tetristä ja tämä jos mikä on ”real life tetris”. Kantamista riitti autotallihommissa. Siellä on ollut Rauhalaan muutosta saakka tavaraa, mm valokuvalaatikoita ja sun muita ei-niin-usein-tarvittavaa. Ja ihan pikku juttu ei ollut uuden keittiön siirtäminen. Siinä sivussa siivosin kukkapenkit ja levitin kerroksen uutta multaa, siivosin kahdesta kaivettavasta kukkapenkistä patjarikot pois ja haravoin nurmen.

Viikonloppu aloitettiin louhinnalla. Perjantaina tuli kissoistaan paljon kertova konsultti tarkastamaan talomme ja naapurin tyhjänä olevan talon mahdollisten louhinnan aiheuttamien vaurioiden varalta. Kierrettiin nurkat ja materiaalit joka huoneesta sisältä ja ulkoa.

Lauantaina aamulla klo 7 alkoi pihaan autoa ja ukkoa. Kauaa ei nokka tuhissut, kun oli kallio palasina.

20160407_201622
Oikealla kuopan etualalla näkyy louhittava osuus.
20160415_182808
Kuulemma kaupungin parhaan tykittäjän masiina.
20160416_134802
Louhinnasta irronneiden lohkareiden poisvientiä.

Samalla kaivettiin piha poikki ja laitettiin viemäriputket ja vesiputket. Tuossa kuopan toisella puolella on tasainen pala kallion lohkaretta, joka säästettiin. Siitä keksitään jotain kivaa pihaan. Jossain vaiheessa.

20160416_171833

Autotallin tyhjäys loppumetreillä. Tuo vasemmalla näkyvä sivusta vedettävä laveeri on odottanut pitkään käyttöä. Sen kanssa piti miettiä, mihin laittaa ja mitä tehdä. Paikka löytyi kuitenkin varastosta. Pitäisikö se myydä? Maalata valkoiseksi?

Sen alla näkyvä laatikko oli minun muistojeni laatikko, jonne ne f***n hiiret olivat menneet perimään ja muumioitumaan. Ja tietty kakanneet ja pissineet 😦 Onneksi sain paljon pelastettua. Siellä oli mm. paljon valokuvia ja kirjeitä, sekä päiväkirjoja.

20160417_191759

Tuonne taakse ajattelin koiratilaa, laveerin kohdalta suunnilleen tulee oviaukko sisään. Lumilingon kohdalle tulee ompelupöytä. Oikealle jotenkin pöytä ja tuolit.  Tuo lattia kaivetaan pois ja sen avulla saadaan lisää huonekorkeutta. Tuon edellisen kuvan näyttämälle oviaukolle laitetaan iso liukuikkuna. Siis koko tuon aukon kokoinen ja eteen tulee pieni terassi. Odotan innolla tämän tilan valmistumista!

20160417_191808

Autotallin ainakin pitkät sivut pitävät betonikerroksen alla tämmöistä vanhaa tiiltä. Ensimmäinen ajatukseni oli nakutella betonikerros pois ja kaivaa tiiliseinä esiin. Ei taida kuitenkaan olla mahdollista. Ainakin laajennuksen puoleinen seinä tehdään uusiksi.

Isäntä pääsee käymään poikien kanssa Lontoossa viikonlopun ja tekee hänelle ihan hyvää saada pieni irtiotto. Pian jatketaan taas vauhdilla.

12. Talon pääty ja rakennusfirma check!

TalonPaaty

Siihen se sitten tulee.

Tämä on siis kadulta päin tänään otettu kuva Rauhalasta. Tuo pengerryskaari puretaan ja tuohon talon jatkeeksi laajennuksen suurin osa tulee. Täältä päin katsottuna tulee olemaan kodinhoitohuoneen ja kylpyhuoneen ikkunat sekä yksi sisäänkäynneistä. Alaikkunat menevät nykyiseen autotaliin (varastoon), josta tulee minun puuhahuoneeni tulevaisuudessa. Tontti jatkuu täältä katsottuna talon taakse ja eteen reilusti. Oikealla etualalla näkyvät kuuset, jotka ovat levennyksen reunalla, jotka sanelevat laajennuksen kokoa ja muotoa. Toisaalta, tuleehan tuohon näinkin ihan riittävästi neliöitä lisää.

Jos tarkasti katsot, niin katon rajasta oikealta menee sähköt ilmajohtona. Se menee täysin vanhan tammen oksien seassa (tikapuut nojaavat). Valitettavasti tämä kaunis puu joudutaan kaataa laajennuksen alta. Samoin sen vieressä nyt näkyvä vanha rodo. Tosin se on puoliksi kuivunut. Se kukki meidän ensimmäisenä vuonna Rauhalassa upeasti.

Eilen löimme lukkoon rakentajien kanssa sopimuksen. Hyvä fiilis asian suhteen! Parillakin tutulla on menossa ihan älyttömät tilanteet, mihin on jouduttu huonojen rakentajien vuoksi. Toisella on talo väärin perustettu ja nyt muutama vuosi rakentamisesta ongelmat alkavat moninkertaistua. Toisella tehtiin ihan räiskien ja käydään oikeutta. Onneksi he eivät ola viimeistä erää maksaneet – toisaalta on mennyt niin järjetön määrä rahaa, aikaa ja vaivaa oikeusprosessiin, ettei ole enää voittajia. Kaikkea tätä ennaltaehkäistäksemme olemme koittaneet olla huolellisia rakentajien kanssa. Tämä firma teki meidän alakertamme ja olimme tyytyväisiä. 9.5. on tarkoitus päästä aloittamaan varsinainen rakentaminen.